lauantai 22. syyskuuta 2012

American Pie eli Mummo Ankan omenapiirakka


Kuka on pienempänä lukenut Aku Ankkaa ja mietiskellyt miltä se Mummo Ankan leipoma omenapiirakka mahtaakaan maistua?


Nyt kun on omppuaika parhaimmillaan kannattaa ehdottomasti hyödyntää kotimaisia omenoita ja kokeilla vaikka tällaista amerikkalais-tyyppistä omenapiirakkaa! Ohje on kahdelta sivustolta muokattu, Helsingin Sanomien ja Pastanjauhantaa-blogissa oli identtiset ohjeet joten päättelin että pakko olla hyvä ohje ja kokeilin. Alkuperäinen ohje siis täältä.

Granny Smith on hapokas omenalajike joten hapokkaita eli kiinteitä kotimaisia lajeja kannattaa käyttää sen tilalla. Piirakka on niin kauan uunissa, että makeat ja pehmoiset lajikkeet voivat hajota kokonaan täytteeseen. Itse käytin kaupan kotimaisia omenoita, lajia en muista mutta puna-vihreitä olivat ja sopivat todella hyvin tähän! Jotain ihan perus-lajia taisivat olla.

Ja tässä miten tein sen tällä kertaa:

Apple Pie

Pohja & kuori

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl ruususuolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 150 g kylmää voita
  • 1 dl jääkylmää vettä
Eli kaikki taikinan ainekset nypitään paitsi vesi, ja kun on nypitty se vesi lisätään ja sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Taikina nostetaan jääkaappiin noin puoleksi tunniksi jähmettymään ja tasoittumaan, ja sillä välin valmistetaan täyte.

Täyte

  • n. 1 kg omenoita (olisiko ollut n. 10 kpl...)
  • 1 dl ruokokidesokeria
  • 3/4 dl hillo-marmeladisokeria
  • 1 tl kanelia
  • 1 mm kardemummaa (voi jättää pois tietty)
  • 1 tl vaniljasokeria tai yhden vaniljatangon raaputettu sisus
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 rkl oivariinia (voiki oli loppu tässä vaiheessa Ü )
Omenat kuoritaan (halutessaan voi jättää kuoret)  ja viipaloidaan ohuiksi viipaleiksi. Kaikki sekoitetaan paitsi oivariini (eli voi).
Taikina halkaistaan kahteen osaan. Pohja kaulitaan jauhojen avulla niin, että se peittää piirakkavuoan pohjan ja reunat. Nostetaan se vuokaan, ja tasoitetaan.
Kaadetaan täyte päälle, ja voipalaset ripotellaan sen päälle.

Kaulitaan taikinan toinen osa kanneksi, ja nostetaan päälle. Reunoja voi vähän leikata ja rullata jotenkin nätisti ja painella kunnolla pohjan kanssa yhteen. Tästä jämätaikinasta voi sitten myös askarrella esim. lehtiä kannen päälle koristeeksi. Pitsaleikkuri tai taikinapyörä on ihan hyvä apuväline tähän hommaan. Kansi voidellaan kermalla (käytin ruokakermaa) ja siihen laitetaan koristeet halutessaan, ja päälle ripotellaan vielä sokeria (käytin ruokokidesokeria). Sitten kannattaa tehdä ihan kunnollisia reikiä kanteen, itse tein vain haarukalla reikiä ja kansi oli noussut ja se jäi semmoseksi ontoksi vähän. No, tämähän ei makuun vaikuta mitenkään mutta jos se jotakuta häiritsisi niin varmaan auttaisi nuo isommat reiät.. Oikeastaan ne reiät kannattaa leikata siihen taikinaan jo ennen kuin se nostetaan täytteen päälle jos haluaa siitä siistimmän näköisen.

Sitten uuniin 200 asteeseen alatasolle 15 minuutiksi, jonka jälkeen lasketaan lämpötila 175 asteeseen ja annetaan olla vielä 45 minuuttia. 
Kun piirakka on valmis, anna sen jäähtyä kunnolla! Muuten täyte valuu jokapaikkaan...
Voin kertoa, että tämä oli suuritöisin leipomus pitkään aikaan. En ole ihan varma mistä se johtui, ehkä omenoiden käsittely ja itse paistaminen kestivät vain niin kauan.

Omenapiirakan kaveriksihan sopii tietenkin vaniljajäätelö tai vaniljakastike...
Itsehän otin lisukkeiksi hieman molempia, koska olen aikuinen, asun omassa kodissani ja päätän itse mitä syön ;) Ja odotin tosiaan melkein pari tuntia, jonka jälkeen täyte oli vielä ihan lämmintä eikä vielä ollenkaan hyytynyttä.

Jos haluat tehdä juhliin jotain erikoisempaa, tämähän voisi olla hyvä vaihtoehto koska on tekeytynyt vasta seuraavana päivänä! Mutta eikös se Taavikin aina syönyt sen piirakan heti leipomisen jälkeen..? :)
Tämä oli siis niin hyvää, että kannattaa ehdottomasti kokeilla! Parasta omppupiirakkaa ikinä!

Chorizopasta


chorizopasta

Chorizopasta

  • öljyä
  • 1 sipuli / punasipuli / kevätsipulia
  • pieni valkosipulinkynsi
  • (chiliä)
  • 4 kirsikkatomaattia leikkatuina noin neljään osaan
  • tilkka salsakastiketta tai tomaattisosetta tai vaikka ketsuppia
  • n. 1,5 prk kermaa ( kuohu+ruoka, tai miten vain)
  • chorizo-makkaraa tai leikkelettä suikaleina tai kuutioina, noin 100 g
  • parmesania
  • tuoretta basilikaa
  • kuivattua oreganoa
  • mustapippuria myllystä
Helppo ja nopea pasta vaikka yhdelle! Chorizo on hyvää kaikessa, ja kermaisentulisen kastikkeen ja makean pastan kanssa sopii tosi hyvin. Chorizopastan voi tehdä myös kokonaan tomaattikastikkeeseen ilman kermaa, paras tulee jos leikkaa pannulle tuoreita tomaatteja ja antaa niiden hajota kastikemaiseksi mössöksi, mutta myös murskaa voi käyttää niiden tilalla.

Elikäs laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää sinne suolaa ja pasta. Itse tykkään tagliatellen ja spagetin tyyppisistä pastoista, mutta tähän käy mikä vaan muukin pastalaji.

Sitten itse kastike, eli aloita kuullottamalla sipulia öljyssä. Lisää sitten valkosipuli ja pilkottu chorizo (ja chili jos käytät). Kun nämä ovat kuullottuneet lisää tomaatit ja hetken päästä salsa tai tomaattisose, ja perään kerma. Sitten anna hetken kiehua kokoon ja lisää mausteet ja parmesanjuusto lopuksi. Suunnilleen näihin aikoihin pitäisi olla myös pastan jo kypsää, joten valuta se ja kaada pannulle kastikkeen sekaan. Sekoita ja maista, jos olet tyytyväinen kaada pasta pois kuumalta pannulta että se ei ime kastiketta enää enempää. Voit vielä raastaa pinnalle parmesania, ripsauttaa mustapippuria, lorauttaa vähän oliiviöljyä ja riipiä muutaman basilikanlehden. Tämä saa myös muut vakuuttumaan kokkaustaidoistasi...

Kannattaa olla varovainen chilin kanssa jos chorizo on itsessään kovin mausteista, samoin suolan. Jos käytät myös parmesania niin suolaakaan ei tarvitse lisätä kastikkeeseen (välttämättä) ollenkaan. Ja huom! myös metukasta (meetwursti siis) tai pepperonista saa oivan pastan jos chorizoa ei ole käsillä.