sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Perunasalaatti & Ceasarsalaatti



Eli pari klassista salaatti-ideaa vapulle, perunasalaatti ja ceasarsalaatti. En väitä että reseptit olisi "oikeaoppisia", mutta väitän että hyviä ovat!

Vappu on siinä mielessä kiva juhla, että sen saa yleensä viettää ystävien seurassa, voi käydä myös juhlimassa ja aamulla ei haittaa vaikka on hieman pää kipeänä. Sehän kuuluu asiaan! Ja mikäpä muu kuin hyvä ruoka parantaa myös sitä dagen efter-oloa...

Perunasalaatti kuuluu vappuun, mutta se ei saa olla mielestäni ainoa syy tehdä sitä. Onneksi perunasalaatti on myös tosi hyvää! Perunasalaatin seuraksi ei tarvita kuin jotain hyvää lihaa tai makkaraa/nakkeja.

Perunasalaatti

  • perunoita, kiinteitä
  • sipulia (keltasipulia, punasipulia, ruohosipulia, valkosipulia)
  • karkeaa dijon-sinappia
  • suolaa, pippuria, maustekurkkujen lientä, sokeria (oman maun mukaan...)
  • sitruunamehua
  • omenaa kuutioituna
  • maustekurkkuja kuutioituna
  • pieniä kapriksia
  • (tuoretta persiljaa)
Perunat kannattaa keittää jo edellisenä päivänä jos mahdollista. Ne on helpompi kuutioida kylminä. Toisaalta salaatti paranee jääkaapissa, eli jos keität perunat tänään ja teet salaatin huomenna, se on parhaimmillaan vappupäivänä.

Mielestäni pakollisia aineksia ovat (perunoiden lisäksi) joku sipuli, (ruohosipuli paras vaihtoehto), sinappi ja maustekurkku. Perinteiseen versioon kuuluu toki myös omena. 
Tuore parsa, retiisi tai joku juusto (aura) sopii myös perunasalaattiin. 
Lihoista esim. siankylki tai chorizo pieninä kuutioina tekee salaatista vieläkin täyttävämmän.

Kastike 1. eli saksalainen perunasalaatti

Öljyä & sitruunamehua/ vaalea balsamicoa. Ei ehkä kannata laittaa oliiviöljyä koska se jähmettyy kylmässä.

Kastike 2. eli suomalainen perinteinen perunasalaatti

Majoneesia ja kermaviiliä. Majoneesia hieman vähemmän suhteessa. Kun lisäät kastiketta, lisää sitä vähitellen koska sitä ei saa pois enää lisäämisen jälkeen...

Ceasarsalaatti

  • romainesalaattia/ sidesalaattia tai vastaava
  • parmesania
  • krutonkeja (katso ohje täältä)
  • kurkkua keskusta poistettuna ja paloiteltuna

Ceasar-kastike

  • valmista majoneesia, ellet halua tehdä sitä itse alustapitäen
  • parmesania raasteena
  • karkeaa dijon-sinappia
  • valkosipulia, hyvin maltillisesti
  • sitruunanmehua maun mukaan
  • anjovisfileitä muutamia
  • pari tippaa worchester-kastiketta (voi jättää pois)
Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella. Maista välillä. 
Voit myös paistaa broilerinfileitä, leikata ne paloiksi ja laittaa salaatin sekaan. Jos otat salaatin mukaan, älä sekoita kastiketta kuin vasta perillä. Näin salaatti ja krutongit eivät menetä rapeuttaan. 

Pavlova



Pavlova on siis marenki-ihanuus joka on nimetty venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan mukaan, ja se on hyvin suosittu leivonnainen Australiassa. (Hän siis vieraili Australiassa, jolloin tämä herkku keksittiin. )

Pavlova

  • 4 kananmunan valkuaista
  • ripaus suolaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 tl maizenaa/ perunajauhoja
  • 1 tl valkoviinietikkaa tai balsamicoa tai sitruunan/limenmehua (ei maistu lopputuloksessa)
Erottele valkuaiset. Tee niin, että erottelet ne puhtaaseen lasiin, josta kaadat yksitellen kulhoon, näin ei haittaa vaikka yksi keltuainen meneekin rikki, et pilaa koko massaa sillä. Sekaanhan ei saa siis mennä vettä, keltuaista tai mitään muutakaan, eli tarkista työvälineiden ja käsien puhtaus ja kuivuus ennen kuin alat vatkaamaan.
Ala vatkaamaan ja lisää sokeria pienissä erissä. Älä vatkaa aluksi täysillä! 
Kun olet saanut hienon marengin aikaan vatkaamalla, lisää maizena, vatkaa hetki ja kääntele sekaan etikka. Marenki on valmis kun voit kääntää kulhon ylösalaisin ja se ei tipu sieltä.

Levitä lastalla pyöreäksi leivinpaperilla vuoratulle pellille, tee keskiosasta matalampi että saat siihen täytteet hyvin pysymään. (n. 25-30 cm läpimitaltaan)
Paista uunissa 100 asteessa noin 1,5 tuntia. Ota uunista ja anna jäähtyä kunnolla. Voit myös sammuttaa uunin ja jättää marengin sinne yön yli. Marengin voi tehdä etukäteen ja säilyttää huoneenlämmössä.

Vinkki: Kääntele massan sekaan sulaa tummaa suklaata ja suolapähkinöitä rouhittuna! Älä kääntele liikaa vaan jätä marmorikuvio, tulee hienompi :) Paista normaalisti.

Tässä täytteenä kermavaahtoa + rahkaa maustettuna sokerilla, vaniljasokerilla ja sitruunankuorella. Vadelmia, granaattiomenaa ja passionhedelmää! 

Täytteet:

Kermavaahtoa & marjoja/hedelmiä
tai
Kermavaahtoa ja rahkaa/ luonnonjugurttia & marjoja/hedelmiä
Itse suosisin mieluummin hieman happamia täytteitä, vadelmia, passionhedelmää, yms. koska pohja on niin ylimakeaa. Täyttäminen kannattaa tehdä vasta hetki ennen tarjoilua.
Koristeeksi tuoretta minttua / sitruunamelissaa/ syötäviä kukkia/ raastettua suklaata/ pähkinöitä!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Broilerinfilettä & pestopastaa


pesto

Pesto

  • tuoretta basilikaa
  • pieni valkosipulinkynsi
  • suolaa
  • auringonkukansiemeniä (pinjansiemeniä pitäisi laittaa oikeasti)
  • oliiviöljyä
  • parmesaania
  • sitruunanmehua

Itse tehty pesto on ihanaa, jos ei satu kaapissa olemaan tarvikkeita tai ei
 halua ostaa niitä (parmesan on aika kallista jos ei sitä mihinkään muuhun koskaan käytä) niin kaupastahan saa myös valmista pestoa. 
Tein niin, että laitoin isoon mortteliin yhden kuoritun valkosipulinkynnen, ison kourallisen basilikanlehtiä, pienemmän kourallisen (n.rkl ?)   auringonkukansiemeniä sekä ripauksen suolaa. Suola auttaa hienontamaan kaikki muut, siksi se laitetaan heti. Sitten täysillä mortteloimaan, ja kun kaikki on niin sileää kuin haluat, lisää oliiviöljyä ja raastettua parmesaania. Sekoita vielä. Peston tekeminen on tosi helppoa, en edes laita mitään määriä, kyllähän sen itse tietää parhaiten mitä pitää lisätä... Lopuksi voi lisätä hieman sitruunanmehua jos haluaa.

Peston voi nostaa jääkaappiin hetkeksi tekeytymään.
Pasta kiehumaan ja broilerinfileet pannulle paistumaan! Kun olet paistanut fileet, nosta ne hetkeksi lautaselle vetäytymään ja kaada siivilöity pasta pannulle missä on broilerinpaistamisesta hyvät maut, pesto sekaan, sekoita pannulla levyllä nopeasti ja laita lautasille. Nosta fileet päälle ja koristele basilikanlehdillä!

Jos pestoa jää, se säilyy muutamia päiviä jääkaapissa. Kaatamalla pinnalle kunnon kerroksen öljyä (estämään hapen pääsyn pestoon) se säilyy vielä vähän kauemmin.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Lihapullat tomaattikastikkeessa


Tästä ruoasta kuuluu kunnia miehelle. Hän on joskus tehnyt Gordon Ramsayn (?) ohjeella lihapullia tomaattikastikkeessa ja varioi sitä, lisänä oli myös kaapista löytynyttä vuohenjuustoa. Aikasempaan, "oikeaan" versioon käytettiin mm. tuoreita tomaatteja jotka kaltattiin, sekä  tuoretta persiljaa. Kypsensimme myös lihapullat kastikkeen seassa pienellä lämmöllä suoraan pannulla, emmekä uunissa kuten nyt. Nyt emme kuitenkaan jaksaneet lähteä tomaattien ja persiljoiden vuoksi kauppaan, joten muutimme ohjetta hieman. Tämänkertaisen reseptin sain talteen haastattelemalla miestä jälkeenpäin:

Lihapullat

  • 400 nauta-sikajauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • suolaa, pippuria, paprikajauhetta
  • chiliä
  • liraus worchesterkastiketta, loraus soijaa
  • n. 1/2 murennettua sämpylää
  • turaus ketsuppia
  • pari teelusikallista rakeista dijon-sinappia
  • kananmuna
  • kukkurallinen ruokalusikka turkkilaista jugurttia
  • parmesanjuustoa raasteena
Kuullota sipulit, chiliä, ja valkosipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Paista koepulla ja maista! :) Paista pannulla voissa ruskeiksi.

Tomaattikastike

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipuli
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • suolaa, pippuria, hunajaa, sokeria, voita, oliiviöljyä
Kuullota sipulit ja lisää tomaattimurska sekä puolitetut kirsikkatomaatit. Keittele kasaan ja mausta. (voit myös porata sauvasekoittimella kastikkeen tasaiseksi.)
Kaada kastike uunivuokaan ja nosta lihapullat sekaan varovaisesti. (Leikkaa pinnalle vuohenjuustokiekkoja)
Nosta vuoka uuniin 150 asteeseen n. 10 minuutiksi ja käytä lopuksi grillivastuksia jos haluat antaa vähän enemmän väriä. Meillä oli lisukkeena spagettia, luonnollisesti! :) Joku tuore yrtti kuten basilika tähän sopisi myös tosi hyvin...


Mustikkamuffinit kanelicrumblella



Eräs ystäväni tuli kyläilemään pitkästä aikaa ja halusin tehdä jotain ihanaa makeaa kahville! Tämä melko dramaattisesti nimetty oiva ohje löytyi täältä ja kaikki mitat oli cup -seina elikkä siitäpä johtuen näin hassut desimäärät :) Laitoin kuitenkin vielä cup-määrät sulkuihin jos joku sattuu omistamaan sellaisen mitan..

Mustikkamuffinit

  • 3,75 dl jauhoja (1,5 cup)
  • 1,88 dl sokeria (3/4 cup)
  • 1/2 tl suolaa 
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria (oma lisäys)
  • 0,83 dl öljyä (1/3 cup)
  • 1 muna
  • 0,83 dl maitoa (1/3 cup)
  • 2,5 dl mustikoita (1 cup)
  • vähän sitruunanmehua ja raastettua kuorta (n. 1/4 sitruunaa, tämäkin oma lisäys)

Kanelinen crumble eli kuorrutus:

  • 1,25 dl sokeria (1/2 cup)
  • 0,83 dl jauhoja (1/3 cup)
  • 0,63 dl huoneenlämpöistä voita (1/4 cup)
  • 1,5 tl kanelia
Muffinssiaineksista sekoitetaan kuivat aineet ja lisätään kaikki muut, viimeisenä mustikat. Ei saa vatkata liikaa. Pakastemustikoita laitoin kun ei nyt sattuneesta syystä tuoreita ollut käsillä... Jaetaan muffinivuokiin, saa laittaa melkein täyteen. Tästä tulee noin 12 muffinia.
Kuorrutuksen aineet nypitään yhteen ja ripotellaan muffinssivuoissa olevan taikinan päälle. (Mulle jäi tätä aika kyllä vähän ylikin)

Paista 200 asteessa keskitasolla noin 20-25 minuuttia, katsoen välillä miltä näyttää ja tuntuu. Voit kokeilla puutikulla kypsyyttä tarttuuko siihen taikinaa vai onko jo kypsää. 

Nämä oli kyllä ihanan muhevia ja sisältä ja rapsakoita päältä, ja crumblessa oleva kaneli toi makuun kivan vivahteen!

Kaakao "de luxe"


Kaakao "de luxe"

(Ohje on yhdelle, suositellaan nautittavaksi viltin alla.)
  • 2 tl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl ruokokidesokeria
  • iso mukillinen maitoa
  • n. 5 pitkää raapaisua appelsiininkuorta
  • vaahtokarkkeja kourallinen
  • (strösseleitä)
Mitta mukilla maito kattilaan. Raasta sekaan hieman appelsiininkuorta. Mittaa mukin pohjalle kaakaojauhe ja sokeri, sekoita ne keskenään.
Kuumenna maito sekoitellen koko ajan ettei se pala pohjaan. Pinnoitettu tai paksupohjainen kattila on paras ratkaisu välttyäkseen palamiselta. Muovivispilä tai puulasta taas on paras sekoitukseen koska se ei naarmuta kattilaa eikä maito muutu harmaaksi (alumiinikattila+teräsvispilä=harmaa maito!).
Kaada kuuma maito siivilän läpi (lempi-)mukiisi, sekoita samalla. Peitä pinta vaahtiksilla. Koristele strösseleillä ja kaakaojauheella halutessasi.

Laitoin tähän K- Supermarketin Amerikka -hyllystä ostamiani pieniä vaahtokarkkeja (samoja, joita laitoin Rocky Roadiin) ja suosittelen kokeilemaan niitä tai jotain muita vastaavia amerikkalaisia vaahtiksia, sulivat aivan ihanaksi vaahdoksi kaakaon pintaan.


Tässä vielä vinkki parhaasta raastimesta mitä tiedän! Tällainen löytyy myös monelta ammattilaiselta ja oikein käytettynä sailyy hyvänä kauan aikaa (ei saa mm. pestä astianpesukoneessa).

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Guacamolea, jauhelihapaistosta & juustoisia nachoja

Guacamole

  • 2 kypsää (!) avokadoa
  • limenmehua, aika reilusti,melkein kokonainen lime?
  • 1 tomaatti pieninä paloina ilman sisälmystä (eli concasseena)
  • 1/4 sipulia sipulia
  • 1/4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • pala chiliä hienonnettuna
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
Halkaise avokadot varovasti veitsella keskeltä. Siis niin että viillät keskeltä kiveen asti, sitten väännät puoliskoja eri suuntiin. Kivi jää aina toiseen puoliskoon kiinni, saat sen pois siten, että koputat veitsen siihen kiinni ja väännät sen kiven sillä veitsellä, varovaisesti. Sitten otat lusikan ja koverrat sillä ne avokadot, suoraan leikkuulaudalle. Painele avokadot lasin pohjalla tahnaksi, ei haittaa vaikka jää isompia palojaki mukaan. Mausta reilulla määrällä limenmehua, ripuaksella suolaa sekä halutessasi tuoreella korianterilla ja tomaatilla, sipuleilla ja chilillä. Sekoita laudalla ja kaavi kulhoon ja nosta jääkaappiin maustumaan.

Jauhelihapaistos

  • sipuli
  • valkosipulin kynsi
  • tuoretta chiliä
  • 400 g jauhelihaa
  • tomaatteja tai tomaattimurskaa
  • (paprikaa)
Tee kuten jauhelihakastike, paitsi mausta reilummin chilillä. Voit heittää sekaan myös paprikaa, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, tai muuta mitä haluat.
Kun kastike on valmis ja hyvä, kaada se uunivuokaan. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta ja lykkää koko komeus uuniin, 250 asteeseen kunnes juusto on ihanaa. Ota pois uunista ja sammuta uuni.

Nachot

  • nachoja, esim. juustonachoja
  • juustoraastetta 
Kaada nachot leivinpaperilla vuoratulle pellilla ja ripottele juustoa päälle, nosta juuri sammutettuun uuniin ja anna juuston sulaa ja nachojen lämmetä hetken. Ole tarkkana kuin porkkana ettet polta nachoja! :)

Ja tämä koko herkku syödään siis siten, että pöytään katetaan jauhelihajuustopaistos, guacamole, creme fraiche jos haluaa, sekä lämmitetyt nachot. Samalla voi kattaa myös kasvistikkuja ja muita dipattavia jos on esimerkiksi illanistujaiset joissa tätä tarjoillaan. Servetit myös suositeltavia.

Kuvien kanssa kävi tällä kertaa hieman köpelösti mutta laitoin reseptin tänne kun eräs henkilö sitä pyysi! Vastaisuudessa laitan kyllä kuvat kaikista jutuista myös...

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Rocky Road


Tänään oli pakko saada Rocky Roadia. Tilanne suorastaan vaati sitä! Kun tein tätä ensimmäistä kertaa olin hyvin skeptinen, koska sisältäähän resepti mm. vaahtokarkkeja joista en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Onneksi olin väärässä, ja sittemmin olen huomannut että jopa miehet pitävät Rocky Roadista. Tämä yleistys on tehty empiiristen havaintojen perusteella. Rocky Road on hauska makeinen ja helppo tehdä ja luulisin että myös lasten suosikki jos käyttää maitosuklaata!


Alunperin amerikkalainen resepti sisältää yleensä tummaa suklaata, pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Sekaan voi laittaa myös suklaaraekarkkeja kuten M&M tai Amerikan pastillit, jotain keksejä pieninä paloina, rusinoita, riisimuroja, kookoshiutaleita, suolapähkinöitä, melkein mitä ikinä haluaa. Sen voi tehdä kokonaan maitosuklaaseen tai osittain (puolet-ja-puolet) maitosuklaata ja tummaa suklaata. Pinnalle voi myös halutessaan valuttaa sulatettua valkosuklaata.

Rocky Road

  • tummaa suklaata n. 200 g
  • vaahtokarkkeja n. 2 dl pieninä paloina
  • (cashew-) pähkinöitä hieman hienonnettuna n. 1 dl
  • (suklaaraekarkkeja kourallinen)
  • (strösseleitä pinnalle)
Sulata hienonnettu suklaa mikrossa sulatusteholla  20 sekunnin erissä sekoitellen välillä lusikalla. Sekoita täytteet suklaaseen ja levitä leivinpaperille. Anna jähmettyä huoneenlämmössä. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä. 


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kokonaisena paistettu broileri

Kokonaisena paistettu broileri

  • kokonainen maustamaton broileri, sulana
  • tuoretta timjamia
  • laakerinlehtiä
  • valkosipulia (1/broisku)
  • suolaa, pippuria
  • oliiviöljyä, voita
  • luomusitruuna, tai erittäin hyvin pesty tavallinen (1/broisku)
Kuivaa broileri talouspaperilla kuivaksi. Sen pitäisi auttaa saamaan pinnasta rapean. Leikkaa veitsellä timjami, valkosipuli ja laakerinlehti (ja myös tuoretta chiliä jos haluat). Jos satut omistamaan hyvän raastimen voit lisätä joukkoon myös hieman sitruunankuoriraastetta. Suolaa ja pippuroi broileri, myös sisältä ja nahan alta. Nahan alle saat mausteet kun työnnät sormillä sitä irti lihasta, varovasti ettei se mene rikki. Hiero mausteseosta joka puolelle, nahan alle ja siälle. Työnnä broilerin sisään sitruunalohkoja, pari isompaa yleensä riittää, sekä pieni pala voita.  Jos haluat, voit sitoa broilerin jalat yhteen langalla sekä kiepsauttaa myös pari kertaa ympäri, mutta ei ole välttämätöntä. Voit myös leikata koipiin muutamia viiltoja. Anna maustua huoneenlämmössä tunnin pari jos ehdit. 

Laita vuokaan ja leikkaa päälle pari nokaretta voita. Nosta uuniin alatasolle 200 asteeseen noin tunniksi. Kokeile kypsyys leikkaamalla koivesta luuhun asti, jos näkyy punaista niin laita vielä hetkeksi uuniin. Broilerista kypsyy ensin rintafileet ja viimeiseksi koipien nivel-kohta. (Paistoin itse 175 asteessa mutta siinä meni kauemmin, ja lopuksi käytin grillivastuksia jotta sain pinnasta rapean.)
Nosta kypsä broileri leikkuulaudalle vetäytymään.

 

Lisukkeet eli uunissa paistettuja puikuloita, sipulia, paprikaa ja porkkanaa

Kuori puikulat ja porkkanat. Leikkaa porkkanat reiluiksi lohkoiksi, samoin paprikat ja sipulit. Kaada kaikki vihannekset uunivuokaan josta juuri nostit kypsän broilerin. Lisää suolaa ja pippuria sekä tuoretta timjamia. Sekoita. Lisää öljyä jos tarvitset. Nosta vuoka uuniin keskiitasolle 250 asteeseen noin 20 minuutiksi, sekoita välillä.

Kata ruoan kanssa pöytään sitruunalohkoja, suolaa, oliiviöljyä ja pippurimylly.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäispiiras


Purkkipersikat ja ananakset. Ensimmäinen mielikuva -> lapsuuden synttärikakun koristeet; persikoita, ananasrenkaita joiden keskellä punaisia purkkikirsikoita, kakun välissä muusattua banaania ja reunoilla strosseliä! Älä anna sen hämätä. Tämä on hyvä piiras. Sopii hyvin pääsiäiseen.  Tuoreista persikoista ja ananaksista pitäisi kokeilla tätä joskus, ehkä ens vuonna :)
Perinteinen pääsiäispiiras purkkihedelmillä:

Pääsiäispiiras

Pohja:

  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 1,5 dl sokeria (vaahdota voi ja sokeri)
  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta (sekoita kaikki kuivat aineet, you know...)
  • 2 rkl kuohukermaa

Täyte:

  • 1 prk rahkaa
  • 0,5 dl kuohukermaa
  • 0,5 dl persikkalientä
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 0,5 dl sokeria
  • puolen sitruunan mehu (ja kuorta raastettuna)
  • 1 prk ananasta
  • 1 prk persikoita
Pohjaa varten vaahdota voi ja sokeri, lisää muna. Siivilöi sekaan yhteensekoitetut jauhot ja kerma. Sekoita nopeasti ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Asettele hedelmät pohjan päälle ja kaada päälle täyte.
Paista 200 asteessa n. 35 min. uunin keskitasolla. Piirakka on kypsä kun pohja on kypsä, täyte hyytyy vielä jäähtyessään. On parempaa kylmänä :)

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Broilerisalaatti


Taas pukkaa broisku- reseptejä, tämän salaatin tein periaatteella nyt äkkiä jotain siitä mitä on. Jos syö yksin, salaatti on aika näppärä ja kiva ruoka. Ja kastike säilyy hyvin muutaman päivän jääkaapissa, samoin krutongit huoneenlämmössä eli niitä voi käytellä pitkin viikkoa.

Broilerisalaatti

  • salaattia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • yms. haluamiasi salaattiaineksia
  • paistettua broilerinfilettä/ suikaletta
  • parmesaania höylättynä lastuiksi
  • krutonkeja
  • kastike

Krutongit

Paista reiluhkossa öljyssä aika isoja leipäpaloja, käytän tässä ranskanleipää koska se on halvinta ja parasta krutongeissa. Varo ettet polta, leipä ottaa helposti väriä. Suolaa ja jäähdytä lautasella.

Kastike 

  • valmista majoneesia
  • karkeaa Dijon-sinappia
  • omenamehua
  • suolaa/ pippuria/ etikkaa tarvittaessa
Sekoita n. desiin majoneesia puoli teelusikkaa dijonia ja noin ruokalusikallinen mehua. Maista tarviiko jotain. Onko suola, happo ja sokeri tasapainossa?
Kokoa salaatti lautaselle: Alle salaatti ja kurkut tomaatit ym. haluamasi kamat, päälle broisku, parmesanlastut ja krutonkeja. Viimeistele kastikkeella, oliiviöljyllä sekä suolalla ja pippurilla.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Broileri-fetakastike


Käsi ylös ne,  jotka laittavat arkena ruoaksi joko 1. jauhelihaa 2. broileria? Jep, täällä myös yksi! Siinäpä sitä saakin pähkäillä ettei ruokalista toista itseään päivästä toiseen. Tämä oli aika hyvä ruoka jota en ainakaan itse ole aikaisemmin tehnyt...

Broileri-fetakastike

  • öljyä
  • broilerinfilesuikaleita
  • paprikajauhetta, aika reilusti kun ainut "mauste" tässä
  • suolaa, pippuria
  • sipulia
  • valkosipulia
  • paprikaa
  • kermaa, ruokakermaa tai kuohukermaa tai esim. jotain maustettua kermaa
  • fetajuustoa (fetapala josta leikkasin kuutioita)
  • basilikaa tai jotain muuta yrttiä (mulla oli ihan tuoretta basilikaa kaapissa niin laitoin sen lopun tänne)
Paistoin lihan parissa erässä pannulla, maustoin, ja otin sivuun lautaselle. Kuullotin sipulit ja paprikan, lisäsin kerman ja keittelin kokoon. Kun kastike tuntui jo kastikkeelta, lisäsin lihat. Lihojen ollessa jo kypsiä lisäsin fetan ja basilikat. Tässä vaiheessa ei tarvitse enää pitää levyllä ettei feta hajoa, se saa jäädä paloiksi. Meillä seuralaisena oli jasmiiniriisi, mut mikä ettei sopisi myös pastalle!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Macarons



Ohje on kirjasta Sylvie Aït-Ali - Pariisilainen macaron-leivos. Olen tehnyt sillä macaronseja nyt kaksi kertaa, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Uskon silti, että tämä on toimiva ohje kunhan noudattaa ohjeita pilkulleen. Itse mm. unohdin toisella kerralla jättää tarpeeksi leviämisvaraa.

Macarons

  • 100 g valkuaista (n.3 kpl)
  • 25 g hienoa sokeria (vielä parempi jos käytät siro-sokeria)
  • 110 g mantelijauhoa
  • 200 g tomusokeria
Valkuaiset erotellaan huolellisesti päivää tai kahta aikaisemmin ja säilytetään jääkaapissa kelmun alla tai rasiassa.

Valkuiset ja hyppysellinen sokeria vatkataan tehosekoittimella, ensin hitaalla teholla. Tehoa voidaan hieman lisätä hieman, ja kun vaahtoa alkaa muodostumaan lisätään pienissä erissä hieno sokeri. Vatkataan kunnes marenki on kiiltävää ja nosteltaessa tulee "huippuja". Ei saa vatkata liian kovaksi, eikä liian kovalla teholla! Jos käytät elintarvikevärijauhetta tai kaakaojauhetta värjäämään massan, lisää se nyt.

Yhdistä mantelijauho ja tomusokeri, ja siivilöi marengin joukkoon. Nostele semi-varovasti nuolijalla tai vispilällä. Laita massa pursotinpussiin. (Laita pursotinpussi vaikka mehukannuun ja käännä pää kannun reunojen yli niin saat pussin täytettyä siististi.)
Pursota n.3cm halkaisijaltaan olevia "kolikoita" leivinpaperin päälle. Hox! Leviävät hieman! Jätä leviämisvaraa. Ja jos haluat ettei leivinpaperi liiku mihinkään, pursota sen alle joka kulmaan vähäsen massaa joka liimaa se peltiin. Leikkasin leivinpaperiarkin hieman pienemmäksi että se oli pellillä tasaisesti.

Taputa kevyesti pellin pohjaa. Tämän pitäisi ilmeisesti vähentää ilmakuplia..?
Anna kuivahtaa 30 minuuttia huoneenlämmössä. Näin kuoresta tulee rapea.
Paista uunissa, 150 asteessa 12-14 minuuttia. Minun uuni paistoi ensimmäisen erän huonosti joten nostin lämmön 160 asteeseen, ja pidin macaronseja siellä n. 15 minuuttia. Suosittelen että paistat ensin pienen koe-erän jotta osaat säätää uunin sopivaksi. Pelti kannattaa kääntää puolessa välissä koska melkein kaikki uunit paistavat epätasaisesti.
Valmiiden macaronsien pitäisi olla pinnalta sileitä, niillä pitäisi olla rypyläinen alaosa, ja pohja pitäisi olla tasainen. Sisältä niiden pitäisi olla vielä hieman sitkeitä. Lisäksi ne eivät saisi ruskistua. :) Melkoisia vaatimuksia.

Anna jäähtyä ennen leivinpaperista irroittamista! 

Alla pari täyte-ehdotusta jotka olen itse testannut, mutta väliinhän voi laittaa melkein mitä vaan. Itse en tykkää niin äkkimakeasta joten suosin joko hieman happamampia tai raikkaampia täytteitä. Monet käyttävät  tähän myös lemoncurdia. Mutta kyllähän nämä makeita on jokatapauksessa. Isä sanoi kun maistoi macaron-kuorta ekaa kertaa "onko nämä tehty pelkästä sokerista?" :D

Mustaherukkatäyte

  • 200 g mustaherukoita
  • 60 g hillosokeria
  • 100 g voita
Hauduta mustaherukoita ja hillosokeria 20 minuuttia, siivilöi ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Sekoita sauvasekoittimella huoneenlämpöiseen voihin. Voit toki korvata mustaherukat muilla marjoilla.

Minttusuklaatäyte

  • 200 g tummaa suklaata
  • kermaa
  • mariannecrushia tai murskattuja minttukarkkeja
Sulata suklaa, notkista hieman kuumalla kermalla. En huomannut mitata paljonko laitoin. Lisää joukkoon mariannecrushia.
Täytä macaronsit ja laita jääkaappiin tekeytymään. Jos haluaa hienompia kuin minun tekemistä tuli kannattaa täyttäessäkin käyttää pursotinpussia. Peitä macaronsit etteivät ne ota makua jääkaapista. Malta odottaa seuraavaan päivään!
Macaronsit voi myös pakastaa. Ne eivät edes jäädy kunnolla joten niitä voi syödä melkein suoraan pakkasesta :) 
Tämä kaikki voi kuulostaa näpertelyltä ja kyllähän se sitä myös on.