keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Juustoja ja niitten kavereita


Eilinen juusto-pleitti:

  • aurajuustoa
  • omenaa
  • viinirypäleitä
  • parmesaania
  • aprikoosihilloa
  • suolakeksejä 
  • appenzeller-juustoa
  • pähkinöitä
  • vaivaamatonta leipää
  • (+ voita, koska en osaa syödä leipää ilman sitä)
Juustot eivät olleet mitään erikoisia, itseasiassa kaikki oli lidlistä. Hyviä olivat kuitenkin. Aprikoosihillo oli myös kaupan hilloa, mutta se on helppo tehdä itse kuivatuista aprikooseista ja vedestä, keittämällä ja soseuttamalla. Sokeria voi lisätä maun mukaan jos tarvitsee. 

tiistai 30. lokakuuta 2012

Vaivaamaton leipä


Leipomisinnostuksemme on ollut viime aikoina hukassa. Syynä on ollut niin puuttuva yleiskone kuin pienet tilat keittiössä... (sekä allekirjoittaneen laiskuus?)

Mutta kuulkaa kaikki te pienissä asunnoissa ilman yleiskonetta eläjät! Ongelmiinne on myös lääke, ja se on vaivaamaton leipä! Ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta voin kertoa että on kokeilun arvoinen, ja varmasti tulen tekemään tätä vielä monta kertaa..

Tämän kanssa pitää tietenkin sen verran suunnitella ajankäyttöä, että taikina tehdään illalla ja aamulla vielä kohotetaan kaksi tuntia ennen paistoa, joka sekin kestää melkein tunnin. Mutta jos olet muutenkin päivän kotona, tämäpä tuleekin kuin itsestään siinä sivussa!

Vaivaamaton leipä

  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sämpyläjauhoja (/hiivaleipäjauhoja/grahamjauhoja/?)
  • 1/4 tl kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 4 dl kylmää vettä
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Ei tarvitse vaivata ollenkaan! Kunhan ainekset on sekaisin. Jauhoista sen verran, että niitä pitää olla 8 dl mutta kolmasosa voi olla jotain muuta kuin vehnää, siis ruista, grahamia, jne.
Peitä kulho kelmulla, foliolla, liinalla tai jollakin vastaavalla. Laitoin foliota, liinaa ja vielä lautasen kanneksi. Jätä huoneenlämpöön n.12 tunniksi. Eli tämä kannattaa tehdä edellisenä iltana, jos haluat leipoa vaikka aamulla 9 aikaan niin illalla vaan ysiltä kaikki kulhoon ja odotteleen aamua.

12 tunnin jälkeen kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja levitä sitä vähän. Se oli tosi löysää tässä vaiheessa. Kääntele taikinaa reunoilta keskelle kuin nenäliinaa kunnes se vaikuttaa enemmän limppumaiselta. Nosta taikina keskelle (hyvin) jauhotettua leivinliinaa ja kääntele liinan reunat kevyesti taikinan päälle "peitoksi". Jätä kohoamaan vielä 2 tunniksi. (Jos muuten haluat että pinnalla on esim. leseitä tai siemeniä, ripottele ne liinan päälle ennenkuin nostat taikinan siihen kohoamaan.)

Kun kohoamisaika on melkein lopuillaan, nosta uunin alatasolle valurautapata, tai muu vastaava uuninkestävä astia. Laita uuni 225 asteeseen. Pataa ei siis tarvitse öljytä tai käsitellä millään.

Kuuma pata nostetaan uunista, taikina kaadetaan varovasti pataan ja kansi laitetaan päälle. Nostetaan pata uuniin takaisin ja paistetaan ensin 30 minuuttia kannen alla. Kansi pois ja paistetaan vielä 20 minuuttia.
Kun taikina kaadetaan liinan sisältä pataan, se on tosi oudon näköinen ja meinasi jäädä siihen liinaan kiinni. Tässä vaiheessa epäilytti kyllä itselläkin tuleeko tästä mitään, mutta lopputulos oli tosi hyvä! Kannattaa tehdä kuin ohjeessa, ainakin eka kerralla, ja sitten voi varioida myöhemmin esim. pähkinöillä tai leseillä.

Me taidetaan syödä tätä illalla juustojen kanssa! Kivaa lauantaita kaikille!
PS. Tätä oli pakko tehdä heti uudestaan koska söimme koko limpun lauantaina! Tänään tosin oioin pari mutkaa ja kohotin leivän kulhossa myös sen kaksi tuntia.  Kulhon olin vuorannut vielä kaurahiutaleilla. Onnistui, ja leivinliinat säästyivät sotkulta! Lisäksi kohotin molemmilla kerroilla mikrossa, ja leipä kyllä kohosi todella hyvin.