torstai 19. marraskuuta 2015

Ravintola Roka



Asun kaupungissa jossa ei ole kovin montaa erittäin hyvää ravintolaa, ainakaan minun mielestäni ei ole. Jonkun mielestä voin olla nirso, mutta toisaalta jos ravintoloita ei ylipäänsä ole kuin kourallinen, ei siihen monta helmeäkään yleensä mahdu. Niinpä olin aika innoissani uudesta Ravintola Rokasta joka avattiin muutama kuukausi sitten. Olen nyt käynyt muutaman kerran testaamassa Rokan "sänkkäreitä", eli leipäsiä jotka on täytetty possulla, kanalla tai porolla (muitakin täytteitä taitaa olla, en nyt juuri muista mitä). Tila on viihtyisä vaikkakin hyvin pieni, ja olemme saaneet aina pöydän jonottamatta. Leipien täytteet ovat maukkaita, selvästi itsetehdyn makuisia ja raikkaita. Leipä itsessään ei mielestäni ole erityisen hyvä, se on hieman kuiva, ei niin pehmoinen ja maukas kuin olisin toivonut. Suosittelen kuitenkin testailemaan Rokaa jos Rovaniemellä haluaa syödä jossain uudessa ravintolassa. Ravintolan omistajapari on myös töissä paikassa, eli ruoan ja palvelun laatu on varmasti tasaista. Täällä ei käy s-etukortti siis ;)

Piparilinna prinsessoille



Tokmannista löysin näin herttaisia koristeita pipareille. Pakkohan ne oli ostaa. No piparkakkutaloa en jaksanut väsäillä, joten tein tällaisen iisimmän version. Linna on siis koottu ihan neljästä samankokoisesta neliöstä joihin leikattu vain kuvioita kuten ikkunoita, ovi ja väkäset yläreunaan.
Ajattelin täyttää tuon vielä esim. geishoilla. Pipariohje oli hyvä ja toimiva, se on Hellapoliisilta.



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Marianne Cookies

Resepti on alunperin ameriikan sedältäni, joka näitä aina joka sukujuhliin on leiponut niin kauan kuin muistan! Ja mie olen niitä siellä ahminut... Marianne on oma lisäni, joka syntyi kaappiin kurkkaamalla ja toteamalla, että mariannecrush sopii joka paikkaan miksei siis myös cookieseihin. Ja sopihan se.


Marianne Cookies 


  • 100 g huoneenlämp. voita
  • 2,5 dl sokereita (3/4 osaa fariinisokeria ja 1/3 osa tavallista sokeria)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 muna
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • (marianne crushia maun mukaan)
  • (ruususuolaa maun mukaan)
  • 100 g tummaa suklaata paloina
  • 70 g saksan- tai pekaanipähkinöitä


Vaahdota voi ja sokerit kunnes vaahto on vaaleaa ja kuohkeaa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon muna, sekoita hyvin vähän aikaa ja lisää kuivat aineet. Sekoita nopeasti. Lopuksi lisää suklaapalat ja pähkinät.

Sekoita ja nosta taikina jääkaappiin noin tunniksi. Helpoin on muotoilla jo tässä vaiheessa leivinpaperin päällä taikinasta pitkä "makkara". Siitä on kätevä sitten veitsellä leikata sopivat palat pellille.

Muotoile sylintereiksi (3cmx3cm) ja laita pellille. Paista 170 asteessa n.7-10 minuuttia. Itse paistoin 5 minuuttia, käänsin pellin ja paistoin vielä 4 minuuttia. Anna jähmettyä pellillä hetken ja nosta sitten ritilälle tai leikkuulaudalle jäähtymään.

Eli tuo yllä oleva on alkuperäinen ohje. Oma lisäys on siis mariannecrush jota voi laittaa oman maun mukaan, 2-3 rkl. Lisäksi laitoin hieman ruususuolaa taikinan joukkoon. Pähkinät joita käytin olivat sekoitus kaikkia mahdollisia mitä löysin. Lisäksi ei ollut tummaa kaakojauhetta joten käytin normi oboyta.

Vinkkejä:
Älä sekoita taikinaa enää alun vaahdotuksen jälkeen kovin paljoa.
Laita taikinapalat uuniin ku ne on vielä kylmiä.
Taikinapötkön voi pakastaa ja leikata sieltä ja paistaa jos tulee vieraita.
Ota uunista tarpeeksi ajoissa. Cookiesit jähmettyvät vasta jäähtyessään.
Jos tykkäät kovemmista cookieseista, paista toki kauemmin.
Jätä suklaapalat tarpeeksi isoiksi sattumiksi.
Ohjetta voi varioida oman maun ja kaapin sisällön mukaan.